Ulkovarastoon ilmestynyt jättipesä on ampiaisten tai herhiläisten tekosia. Pesä tyhjenee viimeistään pakkasten tultua. (Kuva: Anja Nysten) |
Pystyin tutulle kertomaan, että kyseessä eivät ole mehiläiset. Mehiläiset eivät nimittäin rakenna pallomaista pesää puumateriaalista, kuten ampiaiset ja herhiläiset.
Sen sijaan mehiläisparvi voi ryhtyä tekemään kennostoja. Mehiläistarhaaja lähetti Köyliöstä kuvia, joissa mehiläiset ovat jo päässeet hyvään vauhtiin rakennuspuuhissa.
Mitä näille pesille sitten kannattaa tehdä? Pallopesän liepeillä oli kuulemma vielä elämää, mutta koska välitöntä kiirettä pesän poistamiseen ei ollut, niin varaston omistajat päättivät odotella sään kylmenemistä. Se tyhjentää pesän, jolloin sen voi kärrätä rauhassa ulos ja hävittää.
Tämä pätee kaikkiin noihin pallomaisiin pesiin, sillä ampaisista ja herhiläisistä talvehtii vain kuningatar.
Myöskään tuollainen karannut mehiläisparvi ei selviydy talvesta. Mutta silti kannattaa pyytää mehiläistarhaaja paikalle mahdollisimman pian: tarhaajilla on keinonsa ottaa mehiläiset talteen. Mehiläiset voivat rakentaa kennostojaan myös välikaton puolelle, ja se ei ole tietysti hyvä juttu rakennuksenkaan kannalta.
Suojaisemmassa paikassa, kuten savupiipussa, on pieni mahdollisuus, että mehiläisyhteiskunta selviytyy talvesta ilman ihmisen toimenpiteitä. Siellä savupiipussa pesä on merkittävä haitta, eikä villihunajasadosta kannata elätellä toiveita.
Tarhamehiläisten ei siis ole syytä antaa pesiytyä muualle kuin tarhaajien hoiviin. Siellä pesissään mehiläiset nyt valmistautuvat talveen ja muodostavat porukalla talveksi talvipallon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti