Karhut hunajahurmoksessa Korkeasaaressa ja luonnossa

Korkeasaaren karhut saavat aika ajoin hunajaa ruuaksi. Kävin katsomassa niiden ruokintaa - siitä sai hiukan kuvaa hunajanhimoisen karhun toiminnasta. Mesikämmenille maistui hunaja ja näkyä oli hauska katsella. Mutta kun saman tilanteen kohtaa luonnossa, on tilanne vakava ja pelottava.  Suurkiitos Korkeasaarelle karhutiedosta!

Karhuilla on erinomainen hajuaisti - hunaja haistetaan kaukaa.

Kova tuhina ja nuuskinta kuuluu luukkujen toiselta puolelta. Olemme Korkeasaaressa karhuaitauksessa valelemassa karhulinnan oksia hunajalla ja piilottamassa hunajakennoburgereita kantojen sisään. Karhut haistavat hunajan luukun takaa ja ne selvästi riehaantuvat. Karhut, äiti Sofia ja tytär Yulia, nahistelevat keskenään ruokaa odotellessa.

Hunajaburgerit piilotettiin kannon sisään karhujen aktivoinniksi.

Kun olemme poistuneet aitauksesta ja luukut avataan, suuntaavat karhut heti hunajaherkkujen kimppuun. Niille tehdyt aktivointipuut saavat kovaa kyytiä. Puu menee säpäleiksi karhujen hamutessa halkojen sisälle piilotettua hunajaa. Toinen karhuista (kukaan ei erota äitiä ja tytärtä toisistaan) löytää helpomman tien ja nuolee kantoon valellun hunajan saman tien parempiin suihin. Kun se on loppu,  joutuu pullukka jo näkemään hiukan vaivaa, koska eläintenhoitaja Anssi Harju piilotti kennoburgerin syvälle puunkoloon. Mutta silti ei mene kuin hetki, että burgeri on löydetty ja kenno syöty. Sämpylän karhu jättää lokkien syötäväksi.


Kun hunajalla täytetyt halot on pistetty säpäleiksi ja kaikki hunaja on syöty, karhut vaikuttavat tyytyväisiltä. Porkkanat ja sämpylät ne jättivät syömättä - ymmärrettävää, kun on energiapitoista herkkua tarjolla.  Ruuan jälkeen äiti ja tytär suuntaavat ruokalevolle.

Äiti ja tytär päivälevolla hiilaripommin jälkeen.

Hunaja on eläintarhan hoitajalle hyödyllinen työväline, Anssi Harju kertoo. Sillä saa houkuteltua karhuja paikasta toiseen ja aktivoitua pulleroita. Liian usein ei hunajaa kuitenkaan voi antaa, koska se saattaa lihottaa karhuja.

Korkeasaaren karhuja voi hyvin mielin ruokkia hunajalla, mutta tilanne onkin toinen, kun mennään luontoon ja mehiläistarhoille.

 Tarhaajille vakava asia

Karhu voi tuhota mehiläistarhan täysin. Kuva: Mika Räsänen

Mietin ruokinnan alussa kuulunutta tuhinaa suljetun oven takaa. Vaikka tiesinkin täysin varmasti, että karhut ovat visusti lukittuina toiselle puolelle Karhulinnassa ollessamme, tuli silti olo, että mitä jos ne pääsevät tälle puolelle... On vaikea selittää sitä tunnetta, mutta tieto tuon kokoisen eläimen läsnäolosta on todella vaikuttava. Tunne on pelottava.

Ja minä olin sentään eläintarhassa, täysin turvassa.

Ymmärrän täysin, että mehiläistarhaajat tuntevat olonsa turvattomaksi karhujen vieraillessa uudestaan ja uudestaan mehiläistarhoilla, jopa aidatuilla tarhoilla. Kun mehiläistarhaaja menee tarhalle keskelle metsää ja näkee, että multa on myllätty ja pesät on vastikään levitetty... Silloin on varmasti konkarillakin pelko päällimmäisenä mielessä.

Mehiläistarhaajat eivät halua lietsoa petovihaa, vaan haluavat etteivät vahinkokarhut tuhoa mehiläispesiä ja että työturvallisuus olisi taattu. Karhujen tottuminen mehiläisateriaan on tarhaajalle selkeä työturvallisuusriski -  jos karhu kokee tarhaajan kilpailevan samasta ruoka-apajasta, voi tilanne olla uhkaava ja vaarallinen. Onneksi ihmisten ja karhujen kohtaamisia sattuu harvoin, mutta riski on aina olemassa. Tarhaajat ovatkin jo ohjeistaneet työntekijöitään siitä, kuinka toimia ennen tarhoille menoa. Suin päin ei auta mennä karhun mylläämälle tarhalle, vaan tulee tarkistaa selusta hyvin ennen autosta poistumista.

Luonnossa karhua ei saa ikinä totuttaa hunajan makuun esim. haaskaruokinnassa.

Luonnonkarhuista vain pieni osa on mehiläistarhaajille riesa. Nämä hunaja-ateriaan tottuneet karhut ovat ns. vahinkokarhuja. Hunaja on karhulle vastustamaton herkku ja karhu menee sen hingussa vaikka sähköaidasta läpi.

Karhuvahinkojen lukumäärä ja taloudellinen arvo on suuri ja kasvaa koko ajan. Yhden tuhotun pesän arvo on satoja euroja. Myös hunajasadon menetys on suuri tappio ja lisäksi tarhojen aitaaminen karhujen varalta ja tarkistuskäynnit lisäävät kuluja ja työtunteja.

Tänä vuonna SML:lle on tullut ilmoitus jo 76 pesän tuhoamisesta eri puolilta maata. Viime vuonna ilmoituksia tuli yhteensä 170. Eli vauhdilla pesiä tuhotaan tänä vuonna. Kaikki tuhot eivät edes tule Suomen Mehiläishoitajain Liiton tietoon.

Karhua sietääkin pelätä: eläimellä on valtavat voimat.

Karhu on fiksu eläin. Se keksii tiensä ruuan luo.

Asiaan on puututtava

Mitä sitten tehdä asialle? Karhunkaatolupat tulisi kohdentaa juuri näihin ongelmakarhuihin ja luvan saantia tulisi helpottaa. Joka tapauksessa karhuja metsästetään vuosittain ja ensin tulisikin poistaa ongelmallisimmat yksilöt. Luonnonkarhuja ei myöskään koskaan saa totuttaa hunajan makuun esim. haaskaruokinnalla. Karhujen tuhoamista pesistä tulisi saada riittävät korvaukset, tosin nyt korvauksia suunnitellaan pienentävän. Eli mennään taas takapakkia. Koska karhuasia koetaan vaikeaksi ja se on tarhaajille taloudellinen kysymys, on riski, että osa tarhaajista hylkää alan sen vuoksi. Se on kaikille menetys mm. pölytyshyödyn vähenemisenä.

Asiasta tullaan varmasti keskustelemaan paljon jatkossa. Suuri kiitos Korkeasaarelle, että pääsimme tutustumaan karhujen ruokintaan! Karhut ja mehiläiset ovat molemmat upeita luontokappaleita. Tästä ongelmasta pitää voida keskustella leimaamatta ja avoimesti, petovihaa lietsomatta.

Karhuterveisin,
Tuula