torstai 15. toukokuuta 2014

Maksa nyt 60 euroa, saat syksyllä 5 kiloa hunajaa

Kuva: Kulta Hunaja
Voiko hunaja- ja mehiläisbisnestä tehdä muuten kuin perinteisellä tavalla eli myymällä hunajaa satokauden jälkeen pakkaus kerrallaan? Nyt myös Suomessa kokeillaan joukkorahoitusmalleja ja mehiläispesien kummitoimintaa. Kuluttajan näkökulmasta rahoitusmallit vastaavat usein hunajan ennakkotilauksia.

Jarkko Korhonen ja Marjut Toivoniemi etsivät tällä hetkellä Mesenaatti-palvelussa ihmisiä, jotka olisivat valmiita tukemaan mehiläistarhausta eli Kulta Hunaja-projektia. Mesenaatti saa esimerkiksi 60 euron sijoitukselleen vastineeksi viiden kilon purkin hunajaa ja tietysti mahdollisuuden seurata Korhosen ja Toivoniemen mehiläisharrastuksen laajenemista.

”Olen kiinnostuneena seurannut erilaisia joukkorahoituskampanjoita, ja päätin kokeilla, voisiko se toimia myös mehiläistarhauksessa”, Korhonen kertoo.

”Minuun ovat vaikutuksen tehneet pienimuotoiset kampanjat, joissa ihmiset toteuttavat itseään ja ovat rehellisiä tekemisestään ja tuotteistaan. Tietysti toiminnalla pitää myös tulla toimeen.”

Hunajantuotannon ohella Korhonen ja Toivoniemi lupaavat kertoa mesenaateille eri tavoin mehiläisharrastuksestaan esimerkiksi Facebook-sivullaan.
”Ihmiset eivät enää nykyisin halua mitään markkinointijargonia, vaan avoimuus ja suoruus ovat tärkeitä”, Korhonen linjaa.

Kaveruksilla on tällä hetkellä kaksi pesää Perniössä metsän keskellä. Tavoitteena on kesän aikana projektin myötä kasvattaa pesämäärää kymmeneen. Pidemmän tähtäimen toiveena on tehdä mehiläisharrastuksesta tulevaisuudessa myös merkittävämpi sivuansio.

”Vielä emme todellakaan ole mehiläisalan ammattilaisia. Mutta erilaiset omavaraisuuteen ja itsetekemiseen liittyvät asiat kiinnostavat minua, ja mehiläiset sopivat siihen hyvin”, Korhonen toteaa neljän tarhausvuoden aikana kertyneen kokemuksen perusteella.

Korhosen ja Toivoniemen hunaja syntyy pääosin horsmasta ja vadelmasta. Lähin, parin kilometrin päässä oleva viljelty pelto, on luomurypsiä.

Kulta Hunaja -projekti Mesenaatissa

  • 60 euron panostuksella saa vastineeksi 5 kilon hunajapurkin. Purkki toimitetaan ilmaiseksi Helsinkiin ja Turkuun. Muualla toimitukset postitse ja vastaanottaja maksaa postikulut.
  • 120 euron panostuksella saa vastineeksi 10 kilon hunajapurkin. Toimitustavat samat kuin viiden kilon purkille. 
Kuva: Kulta Hunaja

4 kommenttia:

  1. Hei! Onko tätä hunajaa mahdollista vielä ostaa? Haluaisin ostaa 10kg. T. Niina niina.saaluoto@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Hei Niina, suoraan en osaa Kultahunajan puolesta sanoa tilanteesta, mutta välitän viestisi Kultahunajan Jarkolle. - Mari, SML

    VastaaPoista
  3. Hei olisin myös halunnut ostaa jos vaan vielä mahdollista

    VastaaPoista
  4. Sain Jarkolta tiedon, että eivät nyt enää valitettavasti jälkikäteen ota uusia kuluttajia mukaan. Jos hunajaa syksyllä jää myytäväksi muillekin, niin sitten sitä tietysti kaupataan.
    Jos tuntuu siltä, että tämä voisi kiinnostaa ensi vuonna, niin kannattaa laittaa viestiä Kultahunajaan vaikka Facebookin kautta. Ensi keväänä saa sitten oletettavasti varmimmin sitä kautta tiedon mahdollisuudesta osallistua projektii.

    VastaaPoista