torstai 26. kesäkuuta 2014

Kaupunkitarhauksen iloista

Mehiläishoito sulautuu  kaupunkeihin.
Kaupunkimehiläistarhauksella menee mielestäni hyvin. Aihe on saanut viime aikoina paljon näkyvyyttä mediassa ja paljon positiivista kaikua mm. siirtolapuutarhoilta. Tuntuu että mehiläisiä ja mehiläishoitoa arvostetaan osana kaupunkien elämää. 
Kaupunkien kannattaisikin nyt toimia vieläkin enemmän mehiläisten hyväksi: ottaa mehiläistarhaus pysyväksi osaksi kaupunkia. Huomioida mehiläiset ja niiden tarhapaikat jo kaupunkisuunnittelussa (tätä on jo tehty esim. Akaassa). Kaupunkiviljelijät, kasvit ja hunajanystävät hyötyisivät.

Hyviä esimerkkejä kaupunkitarhauksesta on paljon ja kaupunkimehiläisten ympärille on rakennettu toimivaa yhteistyötä eri tahojen kesken. Tässä muutama esimerkki.

-Akaa on suunnitelmallisesti tehnyt kaupunkiin tarhapaikkoja. Julistautuipa kaupunki juuri myös Suomen hunajapääkaupungiksi. Mehiläisteema myös palkittiin pronssilla Kuntaliiton järjestämässä Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailussa.  Yhteistyössä ovat olleet kaupunki, mehiläistarhaajat ja muut toimijat. Kesän lopulla Akaassa järjestetään hunajaviikko oheisohjelmineen. Hienoa työtä, akaalaiset!

- Lappeenranta on ottanut mehiläisiä jopa Kaupungintalolleen. Siinä näytetään hienoa esimerkkiä koko kaupungille. Mehiläiset ovat myös levittäytyneet Lappeenrannan eri kaupunginosiin ja esim. yliopistolle.

- Myös muut tahot kuin kaupungit ovat kiinnostuneita mehiläisistä. Esimerkiksi Turussa kauppakeskus Skanssi on ottanut katolleen mehiläisiä.

Monissa muissakin kaupungeissa on citymehiläisiä. Mikäli kaupunkimehiläiset kiinnostavat, voivat kaupungit ja muut osapuolet olla yhteydessä paikallisiin tarhaajiin tai tiedustella lisää kaupunkitarhauksesta paikallisyhdistyksiltä tai Suomen Mehiläishoitajain Liitolta.
Kaupunkitarhaus onnistuu hyvin, kun sen suunnittelee etukäteen kaikille osapuolille (tarhaajat, mehiläiset, kaupunkilaiset jne.) sopivaksi. Kaupunkitarhauksessa tulee muistaa, että paikan valinta on aina tehtävä mehiläisten ehdoilla. Mehiläiset ovat kotieläimiä, jotka tarvitsevat säännöllistä hoitoa, ruokaa ja turvaa. 
Kaupunkialueilla olisi valtavasti potentiaalisia paikkoja citysurisijoille.

Kaupunkitarhalla hieno tunnelma 
Missä emo?
Lopuksi vielä pesäkuulumisia SML:n kaupunkitarhalta Töölönlahdelta. Liiton pesä on ollut nyt vajaan kuukauden Töölönlahdella keräämässä mettä lähipuistojen kasveista. Tarhalla on kaksi pesää: Mesimestarilta saatu vahva pesä, joka tuo ahkerasti mettä ja siitepölyä pesään ja rakentaa pesää vauhdilla. Toinen pesä on napattu parvi - vielä pieni, mutta uusi emo munii pesässä täyttä häkää. Säiden ollessa pitkään kylmät, olimme jo hiukan huolissamme tuosta pikkupesästä, mutta hyvinhän se kehittyi. Molemmista pesistä löytyy nyt siis munia, toukkia ja aikuista porukkaa riittävästi. Nyt odotamme niitä huippukelejä...

Eilen pesävierailun jälkeen maistelimme Niinan ja Laurin kanssa oman pesän hunajaa.
Juuri pesästä otettu kennohunaja on parasta hunajaa mitä voi saada. Kyllä oli meidän ilmeet maireat hunajaa mutustellessa :)

Mietin myös mennessäni sitä, kuinka kätevää kaupunkitarhaus voi parhaimmillaan olla: hyppään työpäivän jälkeen ratikkaan ja vartin päästä olen jo tarhalla täydessä työn touhussa. Lähipuistosta kantautuva musiikki tuo vielä lisätunnelmaa tarhaukseen.
Uusi hunaja suoraan kennosta on parasta herkkua.

-Tuula

ps. Leikkasimme myös vähän kuhnurikennoa. Laitoin sen pakkaseen ja lähiaikoina on siis tiedossa kuhnurintoukkaherkkuja. Laitan reseptin tietenkin innokkaille ötökkäruokailijoille jakoon ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti