Jääkaapissani oli myös juustoraastepaketin jämät, joten käytin ne laatikon päälle, mutta juuston voi jättää pois.
Tällä ohjeella laatikkoa syntyi kaksi pienehköä uunivuuallista eli monta annosta. Kaalilaatikko ei ole mikään pikaisesti valmistuva ruoka, mutta kun sitä kerran tekee, niin osan voi tarvittaessa pakastaa. Kaalilaatikki onkin mielestäni parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä uudelleenlämmitettynä.
Kaalilaatikko soijarouheesta
Kaalilaatikko kuuluu ruokiin, joista ei ihan helposti saa hienoa kuvaa. Mutta maku korvaa ulkonäön puutteet! |
kasvisliemikuutio
2 dl tummaa soijarouhetta
n. 800 grammaa kaalia
2 sipulia
öljyä
1 - 2 rkl soijakastiketta
valkopippuria
meiramia
currya
mustapippuria
(suolaa)
2 dl kaura- tai ruokakermaa
1 - 2 rkl notkeaa tai juoksevaa hunajaa
(n. 70 gr juustoraastetta)
Lisäksi:
hunajalla makeutettuja survottuja puolukoita
Laita soijarouhe astiaan ja kaada vettä päälle. Anna rouheen turvota 5 - 10 minuuttia.
Laita isohkoon kattilaan reilusti vettä ja kasvisliemikuutio. Kun vesi kiehuu, lisää kasvisliemikuutio ja ohrasuurimot. 5 - 10 minuutin päästä lisää kaalisuikaleet. Keitä ohra kypsäksi ja kaalit pehmeiksi.
Silppua sipulit ja pehmitä niitä öljyssä pannulla. Lisää turvonnut soijarouhe, soijakastike ja mausteita: mausteita kannattaa käyttää reilusti, sillä soijarouhe ei maistu muuten juuri miltään. Soijarouhe-sipuliseosta voi maistaa ja sen mukaan arvioida mausteiden lisäystarve.
Kaada ohra-kaaliseos ja sipuli-soijarouheseos uunivuokaan (tai -vuokiin). Lisää kerma ja hunaja, ja sekoittele seokset keskenään. Ripottele halutessasi päälle juustoraastetta.
Paista 175 asteessa reilu tunti.
Tarjoile hunajalla makeutettujen, survottujen puolukoiden kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti