maanantai 7. lokakuuta 2013

Mehiläisvideo voitti yliopisto-opiskelijoiden kehitysyhteistyöviikon kilpailun

Outi Kimalainen on tehnyt hienon mehiläisten merkityksestä kertovan videon, jolla hän voitti yliopisto-opiskelijoille järjestetyn kehitysyhteistyöviikon videokilpailun.
"Kimalainen toi kilpailutyössään hyvin esille linkin oman alan ja kehitysmaiden välillä, kuten työmahdollisuudet kehitysmaissa, sekä kesymehiläisten yhteyden laajempiin teemoihin, kuten koulutukseen, teknologiaan ja ruokaturvaan.
“Vitsi, ihan upea juttu!” oli ilahtuneen Outi Kimalaisen ensikommentti hänen kuultuaan voitosta.  
“Mehiläiset ovat tärkeitä ruokaturvalle ja kiinnostukseni mesipistiäisiin onkin kasvanut opintojen myötä. Mehiläishoidon opetuksella olisi mahdollista tukea paikallista hyvinvointia sekä kestävää kehitystä. Tämän kaltaisista projekteista on myös aikaisemmin saatu hyviä kokemuksia”, Outi Kimalainen jatkaa."
Video on kuvattu Helsingissä: mukana on Viikin kampusalueen mehiläisiä sekä Kumpulan kasvitieteellistä puutarhaa. Onnittelut Outille ja kiitos myös videosta, sillä onhan tällainen materiaali on hieno tapa jakaa mehiläistietoa.

 

"Osana ylioppilaskuntien ja Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) yhteistä kehitysyhteistyöviikkoa järjestettiin videokilpailu yliopisto-opiskelijoille. Kilpailun tavoitteena oli kannustaa eri alojen opiskelijoita löytämään linkki oman alansa ja kehityskysymysten välillä ja samalla innostaa heitä kehitysyhteistyön parissa toimimiseen. Kilpailun voittaja saa 500 euroa. Kehitysyhteistyöviikkoa vietetään tällä viikolla 7.-12.10 yhteensä kahdeksassa ylioppilaskunnassa. Teemana on työllisyys ja kehitys".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti