keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Ohra-punajuurisalaatti toimii lisäkkeenä tai lounaseväänä

Ohra-punajuurisalaatin punajuuret kannattaa keittää hyvissä ajoin, esimerkiksi jo edellisenä päivänä. Sitten itse salaatin valmistaminen ei vie niin pitkään. Tämä on täyttävä, kotimaisia raaka-aineita hyödyntävä salaatti, jota voi myös helposti muunnella.

Ensimmäisen erän tätä salaattia söimme karitsanmakkaroiden lisäkkeenä.

Jäljelle jääneeseen salaattiin lisäsin fetajuustoa. Siitä tuli mainio lounaseväs seuraavaan päivään. Varmasti myös esimerkiksi marinoitu tofu toimisi salaatin seassa.

Alkuperäisen ohjeen nappasin Vihrean Langan sivuilta.

Ja sitten vielä radiovinkki eli tänään keskiviikkona hunaja- ja mehiläistietohaluisten kannattaa kuunnella Radio Suomea. Siellä nimittäin vietetään hunajailtaa klo 18.03 alkaen.

Ohra-punajuurisalaatti

600 gr punajuurta
1,5 dl rikottuja ohrasuurimoita
1 pieni punasipuli
0,5 dl sitruunamehua
0,75 dl rypsiöljyä
2 rkl hunajaa
1,5 tl suolaa
1 tl kuivattua basilikaa
0,5 tl mustapippuria
(pari-kolme ruokalusikallista kapriksia)

Keitä punajuuret kuorineen täysin kypsiksi.
Mittaa ohrasuurimot kattilaan ja keitä kypsiksi. Valuta ja huuhtele suurimot kylmällä vedellä.
Kuori ja paloittele punajuuret. Silppua sipuli
Sekoita kastikeainekset kulhossa. Kaada joukkoon muut aineet. Nosta salaatti jääkaappiin ja anna makujen tasaantua. Tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa ja hunajaa.

2 kommenttia:

  1. Nami-nami, vaikuttaa tosi hyvältä, pitääpä kokeilla! Aitoa lähiruokaa ja edullista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tässä saa käyttää suomalaisia raaka-aineita eikä maksa paljon! Punajuuri on omia juuressuosikkejani, ja sen kanssa hunaja toimii hyvin yhteen.

      Poista